perjantai 7. marraskuuta 2014

VOIKO KAIKKEA VALVOA?



Salossa tapahtunut iäkkään ihmisen kuolema, jota poliisi tutkii murhana, on saanut monet ihmiset pohtimaan, kuinka tuollainen hirmuteko on mahdollinen. Eikö toimia valvo kukaan? on kysymys, joka on saattanut pyöriä aika monen päässä.

Selvää on, että Suomen kaltaisessa sivistysmaassa erilaisissa asiantuntijatehtävissä toimivilla ihmisillä pitää olla kunnollinen ja rehellisesti hankittu koulutus, oli sitten kyse lääkäristä, sairaanhoitajasta tai juristista. Sosiaali-ja terveydenhuollon alalla tutkintoja valvoo Valvira. Valitettavasti myös Suomessa on jouduttu toteamaan, että enää ei meilläkään voi luottaa ihmisten rehellisyyteen näissä asioissa. Erityiseksi haasteeksi muodostuvat ulkomailla suoritetut opinnot, joita ei vanhassa maailmassa noteerattu oikeastaan ollenkaan. Nyt on EU-säädöksiä ja muita paragrafeja, joiden soveltaminen ei aina ole sunnuntaikävely, ja virheitä sattuu, kuten on huomattu.

Tutkintoja suurempi kysymys on valvonnan laajuus. Kun jotakin ikävää tapahtuu, median ensimmäinen kysymys on: kuka laiminlöi valvonnan? Kysymys on aiheellinen, mutta valitettavan usein kunnon vastausta ei ole antaa, koska monia toimintoja on käytännössä mahdoton valvoa.

 Otetaan esimerkiksi Salon tapaus. Kyseessä oli kotipalveluyritys, joka jatkoi uhrin luona käyntejään vielä sen jälkeenkin, kun Salon kaupunki oli vaihtanut palvelun tuottajaa. Vanhojen ihmisten hyväksikäyttö on helppoa: he ovat usein ystävällisiä ja päästävät ihmisiä luokseen silloinkin, kun avun tarvetta ei ole. Kyynisesti voisi sanoa, että täysin varmasti tuollaista yritystoimintaa voi valvoa vain, jos palvelun antajan mukana kulkee aina tarkastaja. Ja silloinkin pitää muistaa, että ihmisten koteihin ei millään valvontaviranomaisella ole asiaa.

Mietittäessä erityisesti vanhusten oikeusturvaa, ei voi koskaan ylikorostaa aikuisten lasten ja muiden omaisten roolia. Vain heillä on juridiset ja käytännön mahdollisuudet valvoa, kuinka erilaiset palvelujen myyjät toimivat. Valitettavan monen kohdalla lapset asuvat vanhemmistaan kaukana ja vastuun kantaminen on vaikeaa. Mutta kovin usein on kyse myös välinpitämättömyydestä. Tervehdyskäynti mummolaan jää unhoon, kun pitää mennä mökille, pelaamaan golfia tai metsälle. Ihmisten on syytä miettiä, kumpi oikeasti on tärkeämpää, oma huvi vai mummon tai paapan turvallisuus.

Luin joku aika sitten Verohallinnon pääjohtajan haastattelun. Hän kertoi verottajan keskittävän lähes kaiken valvonnan riskikohteisiin. Yhteiskunnan pehmopuolella tuollainen keskustelu on vielä käymättä. Poliitikot ja virkamiehet antavat kovin helposti ymmärtää, että kaikkea voidaan valvoa, vaikka todellisuus on aivan muuta. Lounais-Suomen aluehallintovirastossa on edelläkuvatunlaiseen valvontaan vuosittain käyttää 2 henkilötyövuotta ja ihmisiä alueellamme on yli 700 000. Eli yhtälö on täysin mahdoton.

On korkea aika aloittaa keskustelu siitä, mitä valvotaan, koska nykymalli sutii sinne tänne ja järjestelmä rapautuu potentiaalisen valvonnan määrän kasvaessa koko ajan resurssien mennessä aivan toiseen suuntaan. Kyse on vaikeasta pähkinästä, mutta siihen on vain uskallettava käydä käsiksi.
  

perjantai 17. lokakuuta 2014

VISKI-VEIKOT JA RAIVORAITTIIT



 
Suomessa on syvä talouden taantuma ja valtava määrä työttömiä, mutta jos Facebookia on uskominen, Suomen tärkein yhteiskunnallinen kysymys on alkoholimainonta. Vyöry lähti liikkeelle Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ei oma avini) päätöksestä kieltää viski-sana erään tapahtuman yhteydessä. Päätös taas perustui siihen, että Suomessa on väkevän alkoholin ehdoton mainontakielto. Sitä eivät tietenkään kaikki kansalaiset voi tietää, mutta ainakin kansanedustajien, professoreiden ja hyvin ansaitsevien eläkeläisten tulisi tällaisista perusjutuista olla tietoisia.

Viskijupakassa kulminoitui yksi hyvin oleellinen kysymys, johon tulemme törmäämään vielä monta kertaa yhteiskunnallisen toiminnan eri sektoreilla. Eli siihen, että eduskunnalla on tapana säätää yhä tiukentuvaa ja enemmin yksityiskohtiin menevää lainsäädäntöä ja toisaalta sellaisten ihmisten määrä, jotka vihaavat kaikkea säätelyä on selvässä kasvussa. Kun näin on, on kulttuurien yhteistörmäys vääjäämätön.

Merkillistä vain on se, että jopa samat poliitikot, jotka ovat olleet mukana säätämässä yhä tiukempia normeja, saattavat syytää Facebookissa koulukiusaamiseen verrattavaa tekstiä niiden pienellä palkalla toimivien viranomaisten niskaan, jotka yrittävät laittaa eduskunnan päätöksiä voimaan. Niin ei voi olla, että eduskunnan istuntosalissa painetaan nappia uuden rajoituksen puolesta ja perjantai-iltana annetaan Facebookissa moitteita kuuliaisille virkahemmoille.

Totta kai jokaisessa työssä tapahtuu virheitä, niin myös kaiken sorttisessa valvonta- ja tarkastustyössä. Joukosta löytyy taatusti myös niitä, joille jokaisen määräyksen pilkuntarkka noudattaminen on elämän sisältö, eikä mieleen tule edes vahingossa, että olisikohan päätökseni terveen järjen vastainen. Mutta yksittäiset tapaukset eivät oikeuta poliitikkoja ja mediaa leimaamaan kokonaisia organisaatioita veronmaksajien eläteiksi.

Olen samaa mieltä kuin viski-avissa työskentelevä kollegani, joka sanoi, että yhteiskunnassa on liikaa valvontaa. Mutta kritiikki pitää kohdistaa oikeaan osoitteeseen: eivät aluehallintovirastot tai ely-keskukset tai muut instanssit päätä mitä valvotaan, eikä edes sitä, miten valvotaan. Kaikki käskyt tulevat ylhäältä, lainsäädännöstä ja ministeriöistä.

Seuraavissa vaaleissa on taas mahdollisuus äänestää, joko tiukkenevan valvonnan tai liberaalimman politiikan puolesta. Varsinkin alkoholin osalta on havaittavissa polarisoitumista: on syntynyt raivoraittiiden puolue ja viski-veikkojen puolue. Intressien yhteen sovittaminen ei ole helppoa. Yhtä asiaa voisi kuitenkin toivoa hartaasti ja se on se, että maltettaisiin selvittää itselle asioita. Viskikohussa some irtosi todellisuudesta kovin kauas. Kun astuu pilkan tielle, on hyvä muistaa, että siellä ehkä hieman kuivan sorttisen virkaorganisaation takana on aivan tavallisia ihmisiä, joiden viikonloppu, vuosi tai koko elämä voi mennä pilalle siitä, että jotkut haluavat hieman somessa irroitella.

perjantai 19. syyskuuta 2014

HALLINTO UUDISTUU



Otsikko hakee epäilemättä tylsyydessään vertaa. Kansalaiset saavat päivittäin lukea uusista hallintomalleista valtiolla ja kunnilla. Luulen, että suurin osa lukijoista pitää sellaisia asioita jonninjoutavina ja tutustuu niihin korkeintaan otsikkotasolla. Byrokratian himmelit ovat oma maailmansa, ne liikuttavat ihmisiä vain silloin, kun uudistus tarkoittaa palvelun lopettamista, sen heikentämistä ja joskus myös paranemista.

Valtion aluehallintovirastoissa (aveissa) on meneillään projekti, joka lopettaa jokaisessa erillisessä aluehallintovirastossa olevan itsenäisen hallintoyksikön ja ne korvautuvat koko organisaation käsittävällä hallinto-ja kehittämispalvelut yksiköllä. Muutos on samansuuntainen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (elyt).

Onko kyse vallan keskittämisestä Helsinkiin, vai onko kyseessä aito rationalisointiprojekti, on hieman makuasia. Selvää kuitenkin on, että myös valtionhallinnossa on luotava malleja, joiden voidaan ainakin kuvitella olevan nykyisiä tehokkaampia ja halvempia.

Liian usein hallinnon uudistuksessa keskitytään vain teknisiin kysymyksiin. Muutoksen arkkitehdit ovat niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla lähes poikkeuksetta samasta puusta veistettyjä numeroniiloja, jotka luulevat kaikkien muidenkin ihmisten olevan heidän kaltaisiaan. Oma yli kolmekymmentä vuotta pitkä kokemukseni kunnan ja valtion leivissä kertoo aivan muuta. Numeroiden sijasta kannattaa keskittyä ihmisiin. Hallinnon mallilla ei ole niin väliä, vaan ratkaisevaa on, kuinka ihmiset kyetään motivoimaan hallinnon kovin usein puuduttavissa askareissa. Motivoitunut, hyväntuulinen ihminen tekee hyvää jälkeä, oli hallintohimmeli kuinka järjetön tahansa. Ja vaikka organisaatio olisi kuinka virtaviivainen, mutta tunne puuttuu, ei se toimi.

Uudistuksiin kannattaa suhtautua peruspositiivisesti, mutta on hyvä kertoa myös oma mielipiteensä ennen kaikkea silloin kun uusi organisaatio aloittaa ja alkaa muovata toimintakulttuuriaan. Jos oma tapa toimia on parempi ja asiakasystävällisempi kuin se, jota uutena tuputetaan, ei mielipidettä pidä arkailla. Ja perushallintohemmojen näkemyksille kannattaa antaa arvo. Se, joka työtä oikeasti tekee, tietää usein parhaiten, eivätkä ne konsulentit, jotka tuntevat aluehallintoa vain teoriassa.

torstai 4. syyskuuta 2014

KYSYMYS ON VALLASTA



Kestävyysvaje on laittanut myös valtion ja kuntien hallinnot miettimään, kuinka järjestäisimme asiat niin, että palvelut olisivat tarjolla entistä halvemmin hoidettuina, mutta edelleen korkeatasoisina. Moni saattaa tällaiselle tavoitteiden asettelulle tirskua, eikä suotta, niin monta kertaa on pystytetty komiteoita, projekteja etc, joiden villat ovat olleet kovin vähäisiä. Valitettavan usein ainoa hyötyjä on ollut projektihenkilökunta, jolle on maksettu työstään kohtuullinen korvaus.

Ministeriöiden välinen yhteistyö, tai oikeammin sen puute, on tuttu hämmästelyn aihe jokaiselle, joka joutuu asian kanssa tekemisiin. Länsieurooppalainen valtionhallinto rakentuu melkein aina itsenäisille ministeriöille, joilla on tapana tuijottaa voimaperäisesti omaan napaansa niin, että muut ministeriöt koetaan kilpailijoiksi, ei yhteistyökumppaneiksi.

Yllä mainittu epäkohta ei ole mikään uutinen, mutta nyt sen kimppuun ollaan käymässä oikein tosissaan ns. KEHU-hankkeen myötä. Tarkoitus on uudistaa valtion virastorakenne, tuoda uudet pelisäännöt ylimmille virkamiehille ja perustaa yhteinen hallintopalvelujen keskus, joka myös yhtenäistäisi palvelukulttuuria ministeriöiden kesken.

Myös aluehallinto on valinkauhassa. 2009 hävitettiin lääninhallitukset ja luotiin ely-keskukset ja avit. Tiedän, että moni kansalainen ei edes tiedä, mitä nuo kirjainyhdistelmät tarkoittavat, mutta ei mikään ihme. Ilmeisesti poliittinen apparaatti huomasi tehneensä virheen, koska uudistustyö on vinhassa vauhdissa. Suurin kysymys lienee laitetaanko toimia yhteen ja toimitaan poikkihallinnollisesti vai tehdäänkö valtakunnallisia putkihallintoja.

Kolmas taso on paikallinen hallinto, jossa kunnat ovat suurin peluri, onhan kuntien palveluksessa väkeäkin paljon enemmän kuin valtion. Vireillä ollut kuntauudistus on saanut jalansijaa jossakin, mutta pääsääntöisesti on ajettu ns. asemiin mököttämään. 

Jokainen hallinnon taso sanoo suhtautuvansa asemaansa asiakkaan näkökulmasta. Oltuani viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana töissä kaikilla hallinnon portailla, voin vakuuttaa, että tuollainen lausahdus on pelkkä markkinapuhe, ellei peräti suuri valhe. Aivan liian usein törmää asenteeseen, joka on puhtaan valtapoliittinen. Jos meidän ministeriö selviää leikkauksista hyvin, ei väliä jos naapuriministeriö korahtelee kuoleman kielissä. Jos meidän kunnan tulorakenne on hyvä, sama se, jos naapuri lomauttaa rahapulassaan. Ja jos meidän avi tai ely saa riittävästi budjettirahaa, ei yöunet mene, jos kummivirastoa kohdellaan kaltoin.

Kyse on siis aika usein alkukantaisesti vallasta. Ihminen vain nyt on sellainen, että valta kiinnostaa ja se näkyy organisaatioiden toimissa. Poliitikkojen tulee olla tosi tarkkoja tulevissa hallitusneuvotteluissa tehdessään linjanvetoja ja päätöksiä näistä asioista. Viimeistään niissä neuvonpidoissa asiakkaan ja kansalaisen edun tulee johtaa toimia.   

perjantai 27. kesäkuuta 2014

HYVÄÄ KESÄÄ




Kirjoitan tätä päivitystä lomatunnelmissa. On aamupäivä ja iltapäivällä häviän virastomaisemista reiluksi neljäksi viikoksi. Virkamiehen elämän hyvä puoli on siinä, että suunniteltu loma toteutuu oikeastaan aina. Pitäisi sattua jotakin hyvin tavanomaisesta poikkeavaa, että loma keskeytyisi. Toisin oli politiikan vuosina, valtioneuvoston jäsenen kannattaa aina varautua siihen, että ainakin kerran kesken loman vieton työasiat kutsuvat.

Kevät oli ilmojen suhteen merkillinen. Se taisi monet saada uskomaan, että myös kesästä tulee hektisen lämmin. Kun katson ulos, aurinko paistaa, mutta tulevan viikon sääennuste ei lupaa hyvää, viittätoista astetta, pilveä ja sadekuuroja.

Meidän suomalaisten on vaikea hyväksyä huonoa kesää. Talvi ja syksy ovat muuhun maailmaan verrattuna niin kylmiä, että kesään kohdistuu valtavia odotuksia. Ja kun monella loma alkaa lähestyä jo puolta väliä, voi pettymys olla todella suuri.

Helppo on tietysti vakuutella, että myös viileillä ilmoilla ainakin aikuiset voivat viettää täysipainoista lomaa. Mutta hieman puolivillaiselta sellainen näkemys kuulostaa. Vaikka harrastuksena olisi dekkareiden lukeminen, se vain jotenkin on niin, että helteellä sekin tuntuu mukavammalta kuin kymmenessä asteessa, vaikka kuinka olisi takassa tuli ja mummon kutomat villasukat jalassa.

Tällaiseen lomapäivitykseen ei oikein tohdi sisällyttää kuivaa virkamiesasiaa, mutta ehkä jotakin kuitenkin. Maa sai uuden pääministerin ja aluehallintovirastot uuden ministerin. Henna Virkkunen tuli valituksi Euroopan Parlamenttiin ja hänen seuraajakseen liikenteen, kuntien ja aluehallinnon kaitsijaksi valittiin Paula Risikko. Hän on pitkäaikainen ministeri ja ottaa varmaan uuden substanssin haltuun nopeasti.

Kuluneen viikon suurin toimialaamme liittyvä asiakysymys oli laajapohjainen sote-ratkaisu. Päätöksen uutisointi on vain ollut kovin vaatimatonta ja keskittynyt pelkästään terveysasioihin. Pääseekö terveyskeskukseen tulevaisuudessa nopeammin kuin nykyisin? on neropattimainen kysymys, joka valmistelijoille on keksitty median toimesta esittää.

Joka tapauksessa on niin, että soteasioissa on edessä suuri revohka, mutta pessimismin sijaan kannattaa ottaa myönteinen ennakkoasenne. Jos ja kun uudistus toteutuu, on sillä syviä vaikutuksia myös valtion aluehallintoon. Yli kahdensadan toimijatahon sijaan tulee vain viisi sotealuetta.
Toivotan kaikille hyvää kesää, satoi tai paistoi. Ja syksymmällä taas töihin virkein mielin!